Tasapainon säilyttäminen niin henkilökohtaisessa elämässä kuin töissäkin tuntuu nykyään haastavalta. Olen kuvitellut olevani tasapainoinen henkilö, jopa jonkin verran ns. laid-back persoonallisuus, mutta kuvitelmat loppuvat siihen, kun tulee Tilanne Elävästä Elämästä vastaan.
Joissakin asioissa en osaa antaa periksi, ja joskus ei edes pidä sitä tehdä. Silloin tasapainon järkyttäminen tuntuu oikealta ja hyvältä, enkä välitä, jos ympäristössä hetken aikaa kuohuu, päinvastoin. Piilevä oikeustaistelija minussa on silloin tyytyväinen. Mutta liian usein tasapainoni järkkyy asioista, joiden ei pitäisi antaa vaikuttaa - asioista, joilla ei ole välttämättä tekemistä minun elämäni kanssa mitenkään, mutta joiden tunnelman aistin. Ahdistus ja levottomuus siirtyvät minuun melkein kuin hengitysilman mukana tai jonkinlaisena henkisenä osmoosina, jota kutsun pesusieniefektiksi. Toivoisin pääseväni siitä eroon, mutta toistaiseksi en ole löytänyt muuta keinoa kuin mahdollisimman nopean käsittelyn ja pesusienen tyhjiin puristamisen: itseeni imettyjen tunnelmien poistamisen puhumalla.
Henkilökohtaisessa elämässä vaikeinta ovat romanttiset ihmissuhteet tai paremminkin niiden kajastukset. En tiedä pahempaa kuin arvailu, epätietoisuus ja odottelu. Tasapainosta ei ole tietoakaan, kun kiirehdin jopa itseni edelle. Mikä mielenkiintoisinta, se on täysin oma syy: tempoilen, ryntään eteenpäin ja vetäydyn takaisin, ja arvaatte tietenkin, miten siinä käy.
Ehkä minä joskus vielä opin. Sitä odotellessa. Toisaalta, jos en opikaan, niin laitan toivoni vanhaan sananlaskuun: Ei vanhuus järkeä anna, mutta opettaa hiljaa kävelemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti