Viihdyn hyvin internetin turuilla ja toreilla, joten monenlaisilla keskustelufoorumeilla vierailu on arkipäiväinen tapani löytää ajattelun aiheita ja peilata omia käsityksiäni maailman menosta muiden ihmisten vastaaviin. Joitakin asioita pysähdyn pohtimaan pitemmäksi aikaa, ja kuten näistäkin satunnaisista merkinnöistä huomaa, transsukupuolisuus on minulle yksi niitä elämän ilmiöitä, joista jaksan kiinnostua yhä uudelleen.
Olin kirjoittaa, etten tiedä, mistä tämä kiinnostus kumpuaa, sillä en ole koskaan ollut epävarma sukupuolestani enkä seksuaalisesta suuntautumisestanikaan. Mutta vastaus tuli lähes välittömästi: pohtimalla sukupuolisuuden kirjoa ja hylkäämällä yksiviivaisen nais-mies -dikotomian käsittelen omaa naiseuttani ja sen eri puolia; yleisesti ottaen sitä, kuinka en ole koskaan kokenut sopivani tietynlaisiin naiseuden muotteihin. Ehkä aika harva niihin loppujen lopuksi sopii?
Sosiologian opinnot yliopistossa taisivat tuoda ensimmäisen "valaistuksen" tähän asiaan. Perusopinnoissa käsiteltiin aivan kaikkea mahdollista (Giddensin tiiliskivi taisi olla auki vähän väliä koko ensimmäisen kurssikauden, kun sieltä luettiin osia ainakin kolmeen eri tenttiin), mutta nimenomaan sukupuolisuuden/seksuaalisuuden käsittely teki vaikutuksen. Poiketen siihen astisista käsittelytavoista ja vaikutteista (Miettikääpä itse seksuaalisuuden käsittelyn opetusputkea ala-asteelta lukioon 80-luvun lopusta 90-luvun puoliväliin - biologia jäi kyllä hyvin hanskaan mutta muu tieto piti hakea ihan itse toisaalta. Muistaakseni vasta joka teinille jaettu lehdykkä "Sexteen" avasi minulle asiasta jotakin tärkeää, joka ei käsitellyt pelkästään siittiöitä ja munasoluja.), sosiologian kursseilla nousivat esiin nimenomaan se seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden kirjo, joka maailmassa vallitsee. Sen jälkeen en ole enää hetkeäkään kuvitellut, että maailmassa olisi yksiselitteisesti vain miehiä ja naisia, saati että heteroseksuaalisuus olisi jokin "ainoa oikea" versio asiasta.
Siinä alustus itse pohdintaan. Olisin voinut vielä jatkaakin, mutta eksyn kohta pääasiasta niin kauas, ettei takaisin ole paluuta :). Kaikessa "yksinkertaisuudessaan" halusin esitellä eräältä keskustelufoorumilta nappaamani ajatusleikin - tai empatiaharjoituksen, pyrkimyksen asettua toisen asemaan, tai miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. Keskustelussa oli alkujaan siis kyse siitä, että cis-sukupuoliset yrittivät ymmärtää, miltä transsukupuolisuus tuntuu. Yleisesti myönnettiin, että jos ei ole henkilökohtaisesti kokenut sitä, miltä tuntuu, kun keho ja mieli ovat keskenään eri sukupuolta, asian emotionaalisia ulottuvuuksia on todella vaikea kattavasti käsittää.
Ajatusleikki joka tapauksessa menee näin: Entä jos joku kyseenalaistaisi sosiaalisen sukupuolesi (=gender) ja vaatisi sinua todistamaan, kumpaa sukupuolta olet? Koukku on siinä, että perusteluna et saisi käyttää mitään biologisia ominaisuuksiasi.
Minä mietin tätä kauan, ja mietin edelleen. Ja turhaudun :). Mikään, millä yritän määrittää ja todistaa omaa naiseuttani, ei suinkaan ole ominaisuus, ajatus tai tunne, joka takuuvarmasti olisi yksinomaan naisille varattu. Seksuaalista suuntautumista ei tietenkään voi missään tapauksessa käyttää - sehän ei todista yhtään mitään, koska niin miehet kuin naisetkin voivat viehättyä sekä miehistä että naisista tai molemmista. Tai no, laajennetaan spektriä siinäkin; kuka tahansa voi viehättyä kenestä tahansa, koska juuri äskenhän oli puhe, että janalle, jossa toinen pää on mies ja toinen on nainen, mahtuu suuri määrä muitakin sukupuolisuuden ilmentymiä.
Ainoa, haparoiva fakta omasta sosiaalisesta naiseudestani näyttää olevan se seikka, että tunnen olevani "kotona" omassa kehossani. En ole varma, liippaako sekin liian läheltä biologiaa ollakseen pätevä todiste? Mutta arvelisin, että se kelpaa, koska en perustele asiaa sanoen "Olen nainen, koska minulla on vagina, kohtu ja munasarjat" vaan totean, että olen nainen, koska mielestäni minulla kuuluukin olla mainitut ruumiinosat. Minä hyväksyn ne osaksi itseäni niin täydellisesti, etten yleensä edes ajattele asiaa. Sen lisäksi vielä pukeutuessani ja muuten koristautuessani pyrin tuomaan ulkomuotoni naisellisia ominaisuuksia enemmän esille, mikä osaltaan todistaa niiden ominaisuuksien hyväksymisestä ja suorastaan korostamisesta osaksi itseäni.
Transsukupuolisuuden ymmärtämiseen tämä pohdinta auttaa ehkä sen verran, että se antaa aavistuksen siitä turhautumisesta ja epätoivosta, joita ihminen, joka on täysin päinvastaisessa tilanteessa kuin minä, saattaa tuntea. Hän ei voi todeta, kuten minä voin, että "näin tämän kuuluukin olla". Hän joutuu päinvastoin toteamaan, että "näin tämän EI kuulu olla!" ja vielä elämään sen ristiriidan kanssa. Todistustaakkakin on valtava, sillä kuten ainakin omalta osaltani huomasin, lähes mitään ajatuksia, toiveita, tunteita tai muita henkisiä tai sosiaalisia ominaisuuksia ei voi luokitella yksinomaan naisille tai miehille kuuluviksi. Ainoa kivijalka asiassa tosiaan on tuo oma sisäinen vakaumus siitä, kuinka asian kuuluisi olla. Ja siinä vaiheessa, kun vakaumuksensa kanssa tulee tekemisiin muiden ihmisten kanssa, ollaan hyvin kriittisessä pisteessä: uskovatko muut sanaani tässä asiassa vai kyseenalaistavatko he sen? Sillä jos he kyseenalaistavat sen, on valitettavan vähän tehtävissä.
