Suunnittelin tänään rentoutuvani työpäivän jälkeen romanttisen chick litin ääressä, mutta huomasin, että tällä kertaa se ei luonnistunutkaan. Syy ei ollut kykenemättömyyteni rentoutumiseen tai muutkaan tavanomaiset syyt, vaan vika oli itse kirjassa. Tai no, perimmältään, syy on minun; tiedänhän minä, mitä kevyt romanttinen kirjallisuus pitää sisällään, ja silti sitkeästi silloin tällöin niitä luen.
Suurin ongelma noissa romanttisissa, vaikkakin moderneista itsenäisistä naisista kertovissa kirjoissa on mielestäni aina ollut se, että vaikka kirja ja juoni muuten olisi viihdyttävä, jossakin kohtaa menee huikean pahasti metsään. Usein kirjan suuri konflikti johtuu aivan typeristä (ja useimmiten naisen puolelta, joka taas mielestäni on jo loukkaavaa keskivertonaisen sosiaalisen älykkyyden aliarviointia!) väärinkäsityksistä, jotka oikeassa elämässä olisivat ratkaistavissa sillä, että potentiaalinen pariskunta ihan reilusti kysyisi toisiltaan tosiasioista ja opettelisivat yleensäkin tuntemaan toisensa siten kun _normaalit_ ihmiset tekevät. Joskus taas tarinan sankari on niin ärsyttävän macho, että ainakin minun tekisi mieli käydä läimäyttämässä ko. tyyppiä (ja mielellään myös sankaritarta, joka kieppuu "omituisen vetovoiman vangitsemana" kyseisen öykkärin kimpussa).
Tällä kertaa paloi hermo siihen teennäisyyteen, jolla kirjailija yrittää pääpariaan saada mahdollisimman nopeasti sänkyyn. Juoni tiivistettynä tähän asti on tämä: Nainen muuttaa pikkukaupunkiin selvittääkseen varhaislapsuudessa sattuneen tragedian, joka jätti hänet orvoksi. Miehen perhe on osallinen kyseiseen tragediaan. Nainen menee baariin, jonka mies omistaa, ja jossa toimii baarimikkona. Nainen ja mies vaihtavat pari sanaa. (Mutta tottakai tuntevat merkillistä vetovoimaa, joka saa heidtä tsekkailemaan toisiaan päästä varpaisiin "levottomin ajatuksin".)
Nainen ja mies tapaavat seuraavaksi rautakaupassa, jossa vaihtavat pari lausetta, koska nainen etsii hiirenloukkuja. Sitten nainen ja mies tapaavat naapureiden grillibileissä ja mies alkaa jo käydä iholle illan pimeydessä parvekkeella. Parin päivän kuluttua mies tulee kylään hiirenloukun kera, ja lähentelee naista sekä fyysisesti että ehdotellen seksuaalista kanssakäymistä sanallisesti. Naisen mielestä se on OK ja kirjailija vihjaa, että pari olisi hetken pästä kiskomassa vaatteita yltään, ellei miehellä olisi sovittu tapaaminen muualla. Sitä kirjailija ei varsinkaan unohda painottaa, että kun nainen ei ole löytänyt tarpeeksi tasokkaita fuckbuddyja viime aikoina, hän on käytännössä elänyt selibaatissa peräti neljä vuotta!
Mikä kuvassa on siis vialla? No lähinnä se, että vaikka mies olisi kuinka vetovoimainen, kenen naisen - tai miehen - mielestä on ok käydä lähes ventovieraaseen ihmiseen käsiksi tämän omassa kodissa? Edeltäneet tapahtumat eli muutaman sanan/lauseen vaihto muutaman aiemman tapaamisen aikana eivät ole laisinkaan riittävä motiivi.
Olkoon siis vain kevyttä kirjallisuutta, mutta epäuskottavuus saa minut kiukkuiseksi. Jos kerran sankaritar kuvataan itsenäiseksi ja vahvaksi naiseksi, luulisi hänessä olevan tarpeeksi vastusta sankarille siinä suhteessa, että ihan noin helpolla ei olisi "sulaa vahaa" tämän edessä - selibaattitaustalla tai ilman :P. Itse en päästäisi paitani alle julkisella paikalla tunkeillutta miestä edes kotiini sisälle, ja jos syystä tai toisesta minun olisi pakko, potkaisisin tai löisin tätä pelkästä säikähdyksestä ja itsepuolustuksen nimissä, jos hän kävisi käsiksi uudemman kerran. Siinäpä sitä romantiikkaa kerrakseen...
