Viime vuoden puolella ilmestyneessä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä oli juttu "maailman suosituimman" verkkopelin eli World of Warcraftin pelaamisesta. Artikkeli oli ihan kelvollinen ja informatiivinen, mutta huomasin silti mutisevani ystävilleni, että ei se pelaaminen nyt ihan niin yksiselitteistä ole. On totta, että pelaajat ovat ylivoimaisen suurelta osin miespuolisia - teini-ikäisistä kolmekymppisiin - ja on totta, että pelaamiseen voi jäädä herkästi koukkuun, mutta on silti pakko muistuttaa, että niin suuresta joukosta löytyy taatusti kaikenlaisia ihmisiä. Todisteena minä itse.
Tämän kirjoituksen otsikkokin on harhaanjohtava, koska en koe oikeasti olevani peliriippuvainen. Kun elämässä tapahtuu muuta, saattaa peli jäädä useammaksi kuukaudeksi sikseen, samaan tapaan kuin aikaisemmin, esim. opiskeluaikoina, saatoin jättää television aukaisematta viikkokausiksi, kun oli parempaakin tekemistä. Kuvitteellisissa maailmoissa seikkaileminen on kuitenkin jostain syystä "minun juttuni", joten en ole suunnitellut kyseisestä ajanvietteestä luopumistakaan.
Pelaamisessa kiehtoo virtuaalisen seikkailuhengen lisäksi tehtävien suorittamiseen ja hahmon kehittämiseen liittyvät pienet älylliset pähkinät. Eivät ne tokikaan mahdottomia älyllisiä ponnisteluita vaadi, mutta jonkinlaista strategista suunnittelua kyllä. Strategiaa vaatii myös yhteispeli muiden pelaajien kanssa, koska ryhmässä jokaisella on oma roolinsa, ja jos tonttiaan ei hoida, voi käydä niin, että koko ryhmä kaatuu yhden ihmisen virheisiin. Pelin ei tulisi kyllä olla kenellekään niin tärkeää, että inhimillisistä virheistä tulee kova tappelu - mutta sitä sattuu usein. Itse pelaan juuri siitä syystä mieluiten tuttujen ihmisten kanssa - ja tällä tarkoitan nimenomaan pelin kautta löytyneitä kavereita. Kukaan IRL tuntemani henkilö ei tietääkseni pelaa WoWia, joten olen siellä täysin virtuaaliystävien varassa. En ole ketään heistä tavannut, enkä tiedä edes miltä he näyttävät, mutta parin vuoden peliystävyyden jälkeen voin mielestäni aivan huoletta kutsua heitä aidosti ystävikseni.
Pelaamisen sosiaalinen puoli on oikeastaan kaikkein kiinnostavin. Se heijastelee selvästi ulkomaailman sosiaalisia tapoja, tosin sillä erotuksella, että pelissä voit viettää aikaa sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka oikeassa elämässä eivät kuuluisi lähipiiriisi esimerkiksi ikänsä puolesta. Killassa, johon kuulun, on ollut pelaajia kaksitoistavuotiaasta kuusikymppiseen. Suurin osa lienee kuitenkin ikähaarukassa 16-25. Koska olen itse keskivertokiltalaista vanhempi, olen löytänyt itseni jonkinlaisesta mentor-asemasta - en pelin suhteen, koska olen korkeintaan keskinkertainen pelaaja, mutta elämän suhteen. Kolmekymppisen "tädin" puoleen käännytään yksityisviestein henkilökohtaisissa asioissa. Parikymppinen nuorimies kaipaa naisnäkökulmaa tyttöystäväongelmiin (ja vaihtelevasti sinkkuelämän ongelmiin). Nuori nainen on tullut raskaaksi, mutta kokee olevansa liian nuori pitämään lapsen. Yhdellä jos toisella on riitaa poika-/tyttöystävänsä kanssa, vaikeita tenttejä, vuorotyötä kahvilassa tms. - normaalia nuorten aikuisten elämää. En ole luonteeltani mikään päällepäsmäri, enkä siis näitä nuoria ryhdy neuvomaan kaikkitietävällä asenteella, mutta edellämainituissa tilanteissa ja muissa vastaavissa puolueeton tuki tuntuu tulevan tarpeeseen. Sen katson voivani tarjota, sillä pelin maailma on tiivis yhteisö siinä missä moni muukin ystäväpiiri, ja auttaminen on itsestäänselvyys.
