Yllättävän, ison menoerän vuoksi joudun perumaan aikani kasvohoitoon, josta säästyneet useat kympit palvelevat tällä kertaa paremmin em. ison laskun maksamisessa. Hyvä niin. Kyseessä ei ole minulle elämää suurempi asia, tärkein sisältö kosmetologilla käymisessä on ollut itseni hemmottelu. Pähkinänkuoressa ongelman "suuruus" tiivistyy ainoaan harminsekaiseen, puolihuolimattomaan ajatukseeni, kun mietin järkevintä tapaa ratkaista finanssitilanne: "Kulmakarvat pääsevät sitten villiintymään."
Ehdin yli kahdenkymmenen ikävuoden, ennenkuin törmäsin kulmakarvojen ongelmaan. Olin ajatellut niiden olevan ihan ok, kauniitkin jopa, koska olen kovin tummakulmainen ja selkeät kulmakarvat toivat koko silmieni alueen entistä enemmän esille - joka sivunmennen sanoen on yksi kasvojeni paremmista alueista joka tapauksessa ;). Mutta ongelman olemassaolo selvisi, kun kauneudenhoitajat järjestään halusivat käydä niihin käsiksi.
Minä astuin houkutusten polulle ja annoin periksi, ja kulmakarvoja on sittemmin nypitty säännöllisin väliajoin. Ensimmäisellä kerralla tulos oli shokki - puolet kulmista viety, tai siltä ainakin näytti, ja tunsin itseni omituisella tavalla alastomaksi. Totuin siihen näkyyn kuitenkin, varsinkin kun jossain vaiheessa tajusin, että kulmakarvat todellakin tekevät naisen, tai ainakin vievät hänet lähemmäs yleistä ideaalia. Siltähän kaikki elokuvatähdet ja mallitkin näyttävät (jos paparazzien nappaamia juopottelu- ym. kuvia ei oteta lukuun), siisteiltä ja eleganteilta. Minustakin siis tuntui, että olen siistimpi, elegantimpi ja naisellisempi, kun nuo muutamat viattomat karvat oli poistettu.
Epäilykset ovat silti aina välillä nousseet esiin, aika usein juuri kosmetologin käsittelyssä. Kulmakarvojen nyppiminen sattuu. Siihen ei totu. Nyppiminen on sitäpaitsi väärä sana, repiminen olisi paljon todenmukaisempi. Kun niitä poistaa varovasti itse yhden kerrallaan, sen vielä kestää, mutta kun vieras ihminen repii niitä nopeasti (auh!) ja tehokkaasti (auh!) monta kerrallaan, alkaa todellakin toivoa, että olisi jättänyt sikseen. Onko yleispätevän naisellisuuden toteuttaminen sen arvoista, tai yleensä minkään arvoista? Ja miksi luovutin kulmakarvojen kohdalla, kun kuitenkin olen kapinoinut karvattomuusideologiaa vastaan menestyksekkäästi aiemmin? Kainaloita ja noita kulmakarvoja lukuunottamatta olen pitäytynyt luonnontilassa, vaikka säärikarvatkin tuntuvat nykyään luokittuvan rikokseksi naiseutta vastaan.
No, karva-asia on vain yksi omituisuuksista, joilla naisellisuutta on muokattu vuosisatojen kuluessa, eikä suinkaan pahin, kun niin monet keinot ovat vaarantaneet ja edelleen vaarantavat jopa terveyden. Mutta kuten tiedämme, suuressa maailmassa sekin viedään mielellään äärimmäisyyksiin. Taidan olla ihan tyytyväinen, että joudun nyt toistaiseksi laittamaan tälle "hemmottelulle" stopin. Jos muutun täysin peikoksi, voin joutua harkitsemaan rahankäytön hyötyjä ja merkitystä, mutta se jää nähtäväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti