Olen taas kuunnelut Hectoria lauantaipäiväni nautinnoksi. Kuinka ollakaan, ajatus karkasi pohtimaan mieheyttä - kuvia miehenä olemisesta kun noissa Hectorin lauluissa vilisee, jos vain tarkkaan kuuntelee.
Minähän en tiedä miehenä olemisesta juuri mitään. Olen tavannut, kuullut ja nähnyt kyllä useita, ja tunnenkin joitakin ;). Mutta roolini on ollut ja on, ymmärrettävistä syistä, tarkkailijan rooli.
Mieheyttä ihmetellessäni suuret oivallukset tuntuvat lipeävän käsistä, vaikka ne ärsyttävästi vilkkuvatkin jossakin ajatuskenttäni laitamilla. Mitä tiukempaa otetta yritän niistä saada, sitä varmemmin ne loittonevat. Yleisten suuntaviivojen sijaan muistelen tuntemieni miespuolisten henkilöiden tapoja, ajatuksia ja olemuksia, enkä osaa niputtaa heitä yhteen ollenkaan. Vaikka niinhän se on, sukupuolesta riippumatta olemme yksilöitä, miehet ja naiset yhtä lailla. Tärkeä opetus sekin.
Takaisin alkuun siis. Kokonaiskuvaa on vaikea luoda, mutta osasia voinee tarkastella siitä huolimatta. Miehenä olemisen mielikuvissa minua miellyttää herkkä mieheys - koska sen olen nähnyt ja oppinut erottamaan vasta aikuisena. Vapauttava havainto alun alkaen naiivina teinityttönä miesten mysteereihin törmänneelle naiselle: miehilläkin on heikkoja kohtia, he tuntevat syvästi ja kokevat epävarmuutta. Se on helpottavaa ja ihailtavaa. Se saa minut tuntemaan, että olemme sittenkin kaikki samassa veneessä. Todellisuudessa, omassa elämässäni en silti ymmärrä miehiä kovin hyvin. Epäilen, että vaikka jaammekin ihmisinä samankaltaisia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia, ilmaisemme sisintämme eri tavalla, ja siitä sitten nousevat nuo sukupuolijaottelut, kuitenkin. Jotkut miehet osaavat pukea mieheytensä sanoiksi siten, että minäkin (luullakseni?) ymmärrän, mutta onhan se silti vähän turhan kapea ikkuna miehisyyteen. Arvostaisin kovasti syvällisiä keskusteluja mieheydestä miesten kanssa, mutta ihan äkkiseltään ei tule mieleeni, missä sellaista keskustelua käytäisiin. Puhuvatko miehet mieheydestään kaveriporukoissa (kuulemani mukaan eivät, mutta pakko silti kysyä!)? Entä parisuhteissaan? Naispuolisille ystäville, vaimoille tai tyttöystäville (tästäkään kun minulla ei ole kokemusta)? Miesseminaareissa? Olen loppujen lopuksi idealisti, ja kaipaisin henkisesti tasaveroista, silmästä silmään -suhtautumista - ei välttämättä mieheltä naiselle/naiselta miehelle, vaan ihmiseltä ihmiselle.
Ei sillä, en minä "äijämeininkiäkään" soimaa, silloin kuin se pysyy hauskana ja rentona menona (olen ollut näissäkin läsnä, yhtenä "jätkistä" jos suinkin mahdollista; sopeutumiskykyni on yleensä hyvä, mutta enhän voi mitenkään varmistaa, onko miesten käytös sittenkin erilaista, jos paikalla ei olisi ainuttakaan naispuolista). Kaikkea ei kai tarvitsekaan analysoida puhki, ja olettaisin, että "äijämeininkiä" tarvitsevat silloin tällöin kaikki, sekä miehet että naiset. Jos pitää television katselusta, urheilusta, ystävien kanssa hengailusta, oluen juomisesta, ei-niin-vakavasta keskustelusta, sanallisista heitoista ja nokittelusta sekä leikkipainista, kyseessä lienevät yksilölliset mieltymykset eivätkä sukupuolen määräämät asiat.
Miehisyyden pahinta puolta - jos se nyt edes on sitä, pikemminkin ehkä pelkkää adrenaliinia ja testosteronihuurua? - olen valitettavasti ollut todistamassa pari kertaa. Lievimmässä muodossa uhoamista, ikävimmässä nyrkkitappelua. Sitä, että hakataan tosissaan. Sanon suoraan, että se on inhottavaa, ahdistavaa ja pelottavaa. Onneksi nuo tilanteet, joissa olen ollut, ovat lauenneet tai keskeytyneet ennenkuin ovat revenneet kokonaan, mutta ihmiselle, joka on lapsesta lähtien kasvatettu kunnioittamaan väkivallattomuutta, nuokin "kohtaukset elämästä" ovat riittäneet luomaan aivan omakohtaisen vastenmielisyyden väkivaltaa kohtaan. Se ääni, joka syntyy, kun ihmiset luut rusahtavat nyrkin tai potkun osumakohdassa, aiheuttaa lähes fyysistä pahoinvointia. Totta, myös naiset ja tytöt ovat väkivaltaisia (=standard disclaimer), mutta nämä näkemäni suorat (ja raa'at) ihokontaktit ovat olleet ihan miestenvälisiä. Kertooko se sitten jotain miehistä vai yksilöistä, sitä voi toki miettiä myös.
Elämässäni on ollut melko vähän miehisiä esikuvia - oikeastaan vain oma isä tulee mieleen, sillä minulla ei ole veljiä, ja muita sukulaisiakin - harvoin tavattuja - vain vähän. Siksi kai mieheys kiinnostaa ja on mysteeri minulle. Nuoruus- ja aikuisiän kokemukset eivät ole valaistusta tuoneet, lähinnä vain sekoittaneet pakkaa entisestään - osin kyllä myönteiseen suuntaan, nimenomaan esimerkiksi tuossa herkkyysasiassa. Tutkimukset siis jatkuvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti