Ajoin ajokortin vasta aikuisena, saatuani ensimmäisen "oikean" työpaikkani ja säästettyäni sen verran rahaa, että sillä tuon kortin kustansi - ja myöhemmin samana vuonna autonkin.
Poden säännöllisin väliajoin huonoa omatuntoa auton käytöstä, koska työmatkat taittuisivat pyörälläkin keväästä syksyyn, ja julkinen liikenne toimii (ei tosin mainittavasti kotipaikkakunnallani, mutta pitemmillä matkoilla kyllä). En toisaalta mahda mitään sille nololle tosiseikalle, että minä pidän autolla ajamisesta ja pitkistäkin reissuista. Kortin ajaminen on kaikesta huolimatta ollut yksi järkevimpiä saavutuksiani, sillä omalla autolla pääsee paikkoihin, jonne muuten ei pääsisi - ja mikä tärkeämpää, silloin kuin itse haluaa lähteä. Esimerkiksi Metsähallituksen retkeilyreitit ja eräkämpät - ja monet muut retkeilykohteet, jotka minua kiinnostavat, ovat sen verran "tiettömien taivalten" takana, että oma kyyti on välttämättömyys.
Autolla ajamiseen liittyy myös tietynlainen vapauden tunne. Tärkeä osa sitä on juuri tuo mahdollisuus lähteä (ainakin teoriassa) minne haluaa ja milloin haluaa, mutta myös se, että autoni on linnani; minun oma maailmani, jossa kuuntelen juuri sitä musiikkia mitä haluan, ajattelen mitä haluan tai olen tyystin ajattelematta mitään, keskittyen vain olennaiseen eli siihen, minne olen menossa ja mitä edessäni tiellä ja pientareilla näkyy. Auton omistamiseen liittyy myös muunlaisia roolileikkejä; kun joudun asioimaan autohuollossa tai neuvottelemaan korjauksista, sonnustaudun nahkatakkiin. Tuskin se varsinaisesti ketään hämää, mutta itselläni on kotoisampi olo ko. ympäristössä silloin ;). Pyrin kyllä ottamaan autoasioista selvää ja opettelen koko ajan uutta, joten aivan täydellisen tyhmäksi en ole itseäni joutunut korjaamolla tuntemaan - ja asioihin perehtyminen itsessään on mukavaa, senkin luen henkilökohtaiseksi onnistumiseksi ja saavutukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti