Kävin hakemassa sikainfluenssarokotteen. (Kuulun riskiryhmään, mikäli joku ihmettelee, miten tuota nykyään niin kovin haluttua tavaraa onnistuin saamaan.) Noin 60 ihmisen jonottaessa jo ennen ovien aukaisua aamutuimaan terveyskeskukseen, muodostaessa jonoa sulavasti myös sisäänpäästyään vuorolappukoneelle ja vihdoin viimein parinsadan ihmisen joukon täyttäessä odotustilat (uusien tulijoiden saapuessa tasaisena virtana), ilmassa oli mielenkiintoinen kansantapahtuman vire. Tunnelma oli suorastaan leppoisa. Tulin miettineeksi, voisiko tilanteesta vetää joitakin johtopäätöksiä "suomalaisesta kansanluonteesta". Ehkäpä ei, mutta muutama keskustelunpätkä jäi mieleen:
Suomalaista kohteliaisuutta:
"Istukaa te vain tähän."
"Ei, ei, istu sä vaan. Istumista varten nää jakkarat täällä on."
Hermostunut, heti-mulle-kaikki -suomalainen:
"Tää on ihan älytöntä! Ei tässä oo mitään sääntöjä, aattele, mulla on [sairaus], mun lapsella on [toinen sairaus], mut se ei saa rokotetta - ja mä kuulin että siellä (=toinen paikkakunta) oli saanut! Epäreilua [...] ...minä... [...] ...mun lapsi... [...] ....minä..."
Peruspessimisti-besserwisser -suomalainen:
"Miks tää homma aloitettiin vasta nyt, tää ois pitänyt tehdä jo kaks kuukautta sitten... Eihän tästä nyt enää mitään hyötyäkään oo, kun se vaikutuskin alkaa vasta kahden viikon kuluttua. Mahtaako kannattaa koko rokotusta ottaa edes." (henkilö istuu kyllä tiukasti odottamassa vuoroaan)
"No, täähän johtuu siitä, että rokotetta ei tullut maahan aiemmin."
"Mut olis sitä kuitenkin saanut jotenkin."
"Sitä kai alettiin kehittämäänkin aika myöhään..."
"No mut olis sitä varmaan silti..."
Viimeisin keskustelu alkoi jo kiristää hermoja. Jos ei voi (halua?) ymmärtää, niin ilmeisesti sitten ei vain voi. Tämä on eräs syy siihen, miksi melkein jätin itse väliin koko show'n. En muutenkaan pidä suurissa ihmislaumoissa oleskelusta, joten kuvitelmissani pahin skenaario (suoranaisen vuoronumeroista tappelun, kyynärpäätaktiikan ja mellakan jälkeen) oli jäädä jumiin kiukkuisten, valittavien, ruikuttavien ja epäkohteliaiden ihmisten keskelle. Onneksi heitä oli läsnä vain muutama.
Kun sain tietää, että olen oikeutettu rokotteeseen, olin aluksi menossa hakemaan sitä mielelläni. Ajattelin sen olevan vähän kuin velvollisuus; jos vältyn sairastumiselta, voin suorittaa velvollisuuttani töissä ja ehkä myös mahdollisuus siihen, että tartutan muita, pienenee (vaikka taudinaiheuttaja kulkeekin myös immuniteettisuojan saaneen ihmisen käsissä ym.). Eikä tietenkään rajun influenssan sairastaminen ole henkilökohtaisella tasollakaan mukavaa. Mutta sitten tuli tietoja kuolemantapauksista, massiivijonotuksista, tappeluista jonossa - ja aloin yhtäkkiä inhota koko ajatusta sekä hermostua ilmassa leijuvaan hysterian lietsomiseen ja/tai levittämiseen, pitäkää tunkkinne -tyyliin: Jos se kerran on suurelle kansanosalle niin tärkeä asia, menkää ja hakekaa rokotteenne, minä en mene jonottamaan ja kenenkään "paikkaa viemään". Tuskin sentään kuolisin ilman sitä, olin sitten riskiryhmäläinen tai en.
Jaakopinpainia kesti n. viikon. Kerran kävin kääntymässä aiemmassa rokotustilaisuudessa vain kuullakseni, että jonoa on monen tunnin verran, ja olin vieläkin vähemmän halukas enää yrittämään. Minut piti itseasiassa ylipuhua, jotta sain aamusella mentyä jonottamaan omalle oikeutetulle paikalleni, ja luulen, että jos tilanne olisi ollut vähänkään rauhaton tai epämiellyttävä (=jos olisin paikalle saapuessani kuullut vinkunaa ja valitusta), olisin varmaan kääntynyt kannoillani uudestaan.
Nyt olen siis kuitenkin piikitetty, ja odottelen lähinnä, iskevätkö jälkioireet vai eivät. Viikonlopunviettoni saattaa mennä tästä vähän pieleen, mutta mieli on kyllä pirteämpi ja parempi: sain velvollisuuteni suoritettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti