Minä se en ikinä opi. En ainakaan sitä, mitä tulee Luc Bessonin elokuviin, eli että vaikka hyviä ovatkin, minun ei ehkä kannattaisi niitä katsella.
Eilen televisiossa oli siis elokuvan "Léon" vuoro, enkä muistanut, vaikka olenkin leffan aikanaan nähnyt (ja ollut kovin vaikuttunut; sen kyllä muistin!), miten se tarkasti ottaen loppuu. Olisin totisesti kaivannut ihan oikeaa onnellista loppua. No, minkä sille mahtaa. Katsottu mikä katsottu, ja tällä kertaa tosiaan katsoin elokuvan loppuun - osavoitto sekin.
Pystyin sentään aikani asiaa pureksittuani toteamaan, että "onnellinen" loppu ei olisi ollut ihan onnellinen kuitenkaan, siis jos ajattelee, miten henkilöiden olisi pitemmällä tähtäimellä eli elokuvan päättymisen jälkeen käynyt. Mathilda kasvaisi muutamassa vuodessa pikkutytöstä teiniksi ja nuoreksi aikuiseksi, ja mikä olisikaan melkein ainoa ratkaisu kahdelle irtaimelle, psykologisista arvista kärsiville ihmisille, joiden ainoa mahdollisuus on takertua toisiinsa...? En olisi siitäkään ajatuksesta pitänyt, joten loppuratkaisu oli kai sittenkin ainoa inhimillinen ja "puhdas".
Siitä toki tunnistaa hyvän elokuvan, kun alkaa näinkin pitkällisesti sitä pohtia ja jatkaa tarinaa päässään, joten jos kyseinen elokuva ei ole tuttu eikä väkivalta elokuvissa ole ylitsepääsemätön ongelma, suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti