Tänään kohdalleni taisi osua harvinainen kokemus: sain kiinni sellaisesta pienestä, ohikiitävästä hetkestä, jolloin yksi lehdykäinen elämän kirjassa höyhenenkevyesti käännähti.
Olen kärsinyt pienimuotoisesti jonkinlaisesta ikäkriisistä ehkä jo pari vuotta. Olen toki keskittynyt ikääntymisen myönteisiin puoliin, enkä siis ole jättänyt koskaan tilaisuutta käyttämättä, jos on ollut mahdollisuus huokaista ja todeta, että "onneksi en ole enää lapsi/teini/parikymppinen!". Tottahan se onkin - ei niitä kasvamisen tai aikuistumisen kipukohtia enää haluaisi käydä läpi. Mutta "ihanneiäkseni" olen määritellyt 27-28 vuotta, koska on tuntunut usein siltä, että mieleni ei vain vielä ole (eikä haluakaan olla!) yli kolmenkymmenen, varsinkin kun vuosia tuntuu tulevan lisää aina vain nopeammin.
Mutta tänään se siis iski, se hetki, jolloin aivan spontaanisti ajatuksissani totesin, että luojankiitos en ole enää "kaksvitonen" tai edes 28-vuotias, jolloin (ainakin teoriassa) voisi olla vaarana se, että olisin vielä opiskelija! (For the record, valmistuin 26-vuotiaana, mutta siitä on siis mielikuvissani vielä aika pieni hyppäys 28-vuotiaaksi.)
Tästä käänteentekevästä ja vapauttavasta ajatuksesta saan kiittää pelkkää arkista sattumaa. Istuin linja-autossa matkalla omaan, lämpimään kotiini, väsyneenä sekä työpäivästä että juuri päättyneestä harratustunnista, ja katselin ikkunasta, kun opiskelijatapahtumaan osallistuva haalarikansa vaelsi kadulla suurina laumoina. Mikä ihana tunne, kun tajusin, että minun ei enää tarvitse vaeltaa siellä heidän joukossaan, palella tuulisessa, pakkasyöhön valmistautuvassa lokakuun illassa ja pitää kaikella nuoruuden innolla "hauskaa"; saada elämykseni kaveriporukan "joukkovoimasta" ja ryypätä niin paljon, että päässä pyörii ja viimeiset promillet haihtuvat verestä vasta seuraavan iltapäivän puolella!
Ja ei, minua ei pidä ymmärtää väärin; se oli ihan oikeasti hauskaa aikanaan - se oli nuoruutta ja vapautta, kasvamista ja ennenkaikkea todellakin opiskelua, ei pelkästään työuraa vaan myös elämää varten. Mutta kuten sanottu: onneksi ei enää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti